Tekijät

Iloa ja ylpeyttä

Tarjoamme mielekästä työtä hyvässä seurassa alan ammattilaisille, ruokapalvelutyöntekijöille, suurtalouskokeille, ruokapalveluvastaaville, tuotantoesimiehille ja keittiöpäälliköille eri puolilla Päijät-Hämettä sijaitsevissa keittiöissämme, sekä asiantuntijoille hallinnossa ja tuotannon asiantuntijatiimeissä.

Puitteiltaan keittiömme ovat erilaisia: yhden henkilön päiväkotikeittiöstä vuonna 2017 avattuun moderniin, viimeisintä tekniikkaa hyödyntävään Etelä-Lahden aluekeittiöön. Suosimme työnkiertoa ja mahdollistamme urakehityksen entistä vaativampiin tehtäviin osaamisen karttuessa. Tarjolla on sekä päivä- että vuorotyötä.

Motivoitunut, kehittymishaluinen ja hyvinvoiva henkilöstö on meille tärkeää. Tuemme henkilöstömme hyvinvointia mm. aktiivisella kouluttamisella sekä liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Virkistystoimikuntamme ideoi ja järjestää vuosittain työhyvinvointia tukevaa tekemistä.

Välittämisen kulttuuri leimaa myös keskinäistä tekemistämme ja jokapäiväistä työtä. Kukaan ei taio ruokia yksinään ja jokaisen tekemä työ jatkuu jonkun toisen työssä. Kun teemme yhdessä ja hyvää, koemme iloa ja ylpeyttä. Se maistuu ruoassamme ja näkyy hymyissämme.

Vuoden 2020 työyhteisö valittu

Kuukauden työntekijän lisäksi valinnassa oli mukana myös vuoden työyhteisö tai tiimi.

Voittajayhteisöksi valittiin Sipuran tuotantokeittiö ja sen alla olevat palvelukeittiöt: Kivijärven koulu, Ahtialan päiväkoti, Herrasmannin päiväkoti, Kunnasmanni, Leikkituvan päiväkoti, Möysän päiväkoti ja Tenava-Tonttilan päiväkoti.

Kriteerit palkitsemiseen olivat: työhyvinvoinnin toteuttaminen ja edistäminen omassa työyhteisössä tai tiimissä on esimerkillistä, asiakaspalvelu on sujuvaa ja asiakkaan tarpeet joustavasti huomioonottavaa ja työyhteisö tai tiimi tekee kehitysehdotuksia/aloitteita, jotka johtavat konkreettisiin toimenpiteisiin.

Perusteluissa todettiin mm. seuraavaa: ”Oma Teams-ryhmä helpottaa koko tiimin nopeaa viestintää ja luo yhteenkuuluvuutta alueella, joka muutoin on paljolti yksin työskentelyä. Sipuran porukka on aina innolla mukana kehittämässä reseptiikkaa. Sipurassa tehdään luovia ja yksilöllisiä ratkaisuja yksittäisissä asiakaspalvelutilanteissa nopeasti ja hyvällä maulla.”

Lämpimät onnittelut Sipuran tiimille!

Vuoden 2020 työyhteisön kuva.
Onnitteluja ja palkintoa vastaanottamassa Sari Ketonen, Tuija Lindfors, Anna-Liisa Anttila ja Marija Uimolainen. Kuva Sanni Pelkonen.

Oma ruokamuisto ja opinnot vievät eteenpäin

Päijät-Hämeen Ateriapalvelut tarjoaa mielekästä ja merkityksellistä työtä keittiöissä, hallinnossa ja tuotannon asiantuntijatiimeissä yhteensä vajaalle 300 alan ammattilaisille. Ateriapalvelut suosii työnkiertoa ja mahdollistaa urakehityksen entistä vaativampiin tehtäviin osaamisen karttuessa.

Vastaava suurtalouskokki Laura Lehtinen sai pian ammattikoulusta valmistuttuaan Ateriapalveluilta vakituisen työpaikan vuonna 2010.  Sen jälkeen hän on opiskellut työn ohessa restonomiksi, ja viime vuonna hän aloitti opinnot avoimessa yliopistossa.

Tunnollinen, tarkka ja ahkera Laura on pidetty työkaveri, joka innostuu kehitystyöstä. Nyt hän opiskelee työnsä ohessa ravitsemustiedettä.

”Haluan eri näkökulmia ja lisää yleistietämystä ravitsemukseen liittyen.”

Laura työskentelee Etelä-Lahden aluekeittiössä Apilassa, jossa valmistetaan ruokia Lahden kouluille, päiväkodeille ja sote-puolen palvelutaloille. Erityisruokavalioista vastaavana hän suunnittelee maittavat ja turvalliset ateriat kaikille – ruokarajoituksista riippumatta. 

”Meidän pitää antaa turvallinen ruoka kaikille, ja olemme onnistuneet siinä hyvin. Virheisiin ei ole varaa, sillä erityisruoka voi olla myös turvallisuuskysymys. Meillä ei ole päätynyt vääränlaista ruokaa asiakkaille.”

Kaikki ruokailijat ovat tasa-arvoisia

Laura pyrkii reseptejä laatiessaan siihen, että erityisruoat eroavat pääruuasta vain kiellettyjen raaka-aineiden osalta. Hän välttää tilanteita, joissa pääjoukko söisi yhtä ruokaa ja allergiset toista, koska etenkin pienillä lapsilla tulee helposti annoskateus. 

” Minulle on tärkeää, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti. Muistan alakouluvuosiltani sen, kuinka toiset saivat kermajäätelön ja itse sain laktoosi-intolerantikkona hedelmän. Silloin harmitti, vaikka nyt se naurattaa”, Laura muistelee.

”Minulle onkin erityisen tärkeää, että kaikki saavat yhtä hyvää ruokaa. Onneksi erikoisruokavalioiden toteuttamiseen löytyy nykyään yhä suurempi valikoima.”

Laura Lehtisen henkilökuva.