Ruokapalveluvastaava Heidi Hiltunen, Kärpäsen koulu

Alun perin minusta piti tulla tarjoilija. Olen suorittanut hotelli- ja ravintola-alan perustutkinnon ja valmistuttuani ensimmäisen vuoden jälkeen lähdin erikoistumaan kokiksi. Erikoistumisen jälkeen tein töitä lounaskokkina erilaisissa lounaspaikoissa. Jossain vaiheessa hakeuduin keskussairaalaan suurtalouspuolelle kesätöihin ja sille tielle olen jäänyt.

Ruokapalveluvastaavan työ on monipuolista

Ruokapalveluvastaava Heidi Hiltunen
Ruokapalveluvastaava Heidi Hiltunen

Ruokapalveluvastaavana minulle kuuluvat kirjalliset työt. Työstäni aamupäivän työskentelen toimistotehtävissä – luen sähköpostia, tulostan keittiössä tarvittavat reseptit, tilaan raaka-aineet, lasken hiilihydraattitaulukot päivän ruokalistaan ja teen erityisruokavaliolistat. Lisäksi teen budjetointia, laskutusta ja opettajien kanssa käyn retkievästilauksia läpi ja teen tarvittaessa tiedotteita.  Loppupäivän työskentelen keittiön puolella, ruokasalissa ja tiskissä. Toimin esihenkilönä Kärpäsen- ja Kasakkamäen koulun keittiöhenkilökunnalle.

Kiire tuo työpäivään oman haasteensa. Välillä on pakko painaa sata lasissa ja silti tuntuu, että on kaksi askelta jäljessä. Kun ruokailijat ovat lisääntyneet, niin se tarkoittaa, että tiskissä on kova kiire – lautaset ja ruokailuvälineet meinaavat loppua ruokalinjastosta. Silloin on vaan pakko laittaa tossua toisen eteen ja koittaa kiriä ne pari jäljessä olevaa askelta kiinni. Hyvää mieltä tuovat asiakaskohtaamiset. Kaikkein parhaimmat ovat ne pienet nappisilmät, jotka tulevat kiittämään hyvästä ruoasta. Niistä tulee hyvä mieli ja saan motivaatiota jatkaa.

Lähiesimiestyön ammattitutkinnon suorittamisesta on ollut hyötyä esihenkilötyössäni

Olen suorittanut lähiesimiestyön ammattitutkinnon Koulutuskeskus Salpauksessa oppisopimuskoulutuksena. Olen tosi tyytyväinen, että lähdin suorittamaan tutkintoa. Ensin mietin, että jaksanko iltaisin tehdä koulutehtäviä, kun päivisin käyn töissä. Koulutehtävät olivatkin mukavia, koska ne olivat käytännönläheisiä. Pystyin jonkun verran hyödyntämään työtehtäviäni, kuten selvittämään työsuojeluasioita, koulutehtävien tekemisessä. Näin sain laajemman käsityksen monesta asiasta sekä paljon uutta ja olennaista tietoa.

Haluan kehittää itseäni, ammattitaitoani ja opetella uusia asioita. Minulle mieluisaa on haastaa itseäni työnteossa, etten rutinoidu liikaa. Yritän pysyä mukana alan uusissa tuulissa ja seurata, miltä ruoka-ala näyttää tulevaisuudessa. Lähitulevaisuudessa haluan lisätä erityisruokavalio-osaamistani.

Selkeät työajat ja älyttömän hyvät työkaverit

Työajat ovat ihan kultaa verrattuna ravintolassa työskentelyyn – säännöllinen työaika joka päivä, viikonloput ovat vapaita ja säännölliset lomat. Huomattavasti ystävällisemmät työajat lapsiperhearkeen. Meillä on ihan älyttömän hyvät työkaverit ja hyvä yhteishenki. Kaikki ovat rautaisia ammattilaisia, että ei voi kuin ihaillen katsoa heidän työtään. Tulemme hyvin toimeen keskenämme ja meillä on hauskaa töissä.