Kouluruokailu
Kouluissa tarjoamme hyvää, monipuolista, maistuvaa ja ravitsemussuositusten mukaista ruokaa. Ruoka tukee lasten ja nuorten jaksamista, kasvua ja painon tervettä kehitystä.
Energiaa ja iloa koulupäivään
Ruokalistan koostamme oppilaiden suosikkiruuilla. Päivittäin on tarjolla vapaasti otettavissa myös kasvisvaihtoehto. Koululounaalla tarjotaan pääruoan lisäksi salaattia, leipää, levitettä ja maitoa. Kuuden viikon perusruokalistaan muutoksia tuovat juhlapyhät. Ruokalistan ateriat valmistamme laadukkaista, pääsääntöisesti kotimaisista raaka-aineista. Lähituottajien tuotteita käytämme mahdollisuuksien mukaan. Olemme myös sitoutuneet käyttämään luomutuotteita kouluissa. Tällä hetkellä olemme Portaat luomuun tasolla 4. Tämä tarkoittaa sitä, että keittiössä käytetään vähintään kahdeksaa (8) merkittävää raaka-ainetta pysyvästi luomutuotteina. Lisäksi käytetään muita luomutuotteita mahdollisuuksien mukaan. Erityisruokavalioita noudattavien oppilaiden on mahdollista saada yksilöllinen ateria terveydellisten tai vakaumuksellisten syiden perusteella. Ohje erityisruokavalioista Kouluissa on tarjolla maksullinen välipala, jonka tarkoitus on antaa energiaa iltapäivän opiskeluun ja harrastuksiin. Oppilas itse koostaa terveellisistä vaihtoehdoista haluamansa välipalapaketin. Tarjolla on esimerkiksi täytettyjä sämpylöitä, hedelmiä ja rahkaa.
JAMIX MENU – sähköinen ruokalista
Käytössämme on sähköinen JAMIX MENU -ruokalistapalvelu. Palvelusta löytyvät myös viikkokohtaiset tulostettavat ruokalistat. Tulostettavat ruokalistat löytyvät sovelluksesta toimipisteen ruokalistan alta kohdasta ”Näytä viikko”.
Palvelussa voi tarkastella ruokalistan lisäksi myös ainesosaluetteloa, allergeeneja ja ruokavalioita sekä ravintoarvotietoja. JAMIX MENU -ruokalistapalvelusta löytyy myös ajantasainen hiilijalanjälkilaskelma. CO₂-laskuri laskee automaattisesti aterioiden hiilijalanjäljen.
Lataa maksuton JAMIX MENU -mobiilisovellus sovelluskaupasta ja ruokalistamme kulkee aina mukanasi!
Muutokset mahdollisia ruokalistalla.
Ceepos Mobiilimaksaminen
Ceepos mobiilimaksu on käytössä kaikissa Lahden kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa. Älypuhelimeen ladattavalla Ceepos Mobiilimaksu -sovelluksella on mahdollisuus maksaa sovellukseen ladatulla rahalla maksullisia välipaloja. Koulujen ja päiväkotien henkilökunta voi käyttää sovellusta lounaiden maksamiseen. Ceepos Mobiilimaksulla maksaminen vaati rahalatauksen verkkokaupassa tai maksukorttitietojen lisäämisen sovellukseen. Sovelluksessa palveluntarjoajan tunnus on Phateria. Rahasaldoa sovellukseen ladataan verkkokaupasta Linkki Päijät-Hämeen Ateriapalvelujen verkkokauppaan. Käyttöohjeet mobiilisovellukseen löytyvät verkkokaupan sivulta.
Saa santsata – ota vähän kaikkea
Koulujen ruokalinjastoissa on Saa santsata -tiedote ohjaamassa asiakkaita ottamaan lautaselle vain sen verran ruokaa, kun jaksaa syödä. Ruokaa saa aina hakea lisää, kun ottaa kaikkia aterian osia.
Kouluruokaa pallon ja oman kehon parhaaksi!
Kouluruoan kehittämisessä olemme hyödyntäneet sekä peruskoululaisten että lukiolaisten kanssa käymäämme vuoropuhelua. Eri kouluilla järjestetyt skidi-dialogit ja uusien ruokien maistelutilaisuudet ovat antaneet suuntaa kehittämistyöllemme niin ruokasalien viihtyvyyden kuin ruokalistan vaihtelevuuden suhteen.
Ruokapalveluhenkilöstön aktiivisuus ruokakasvatuksen edistäjänä on nähty tärkeänä osana koulun arkea.
Mitä on planetaarinen ruokavalio? Miltä se maistuu ja voiko sen syömistä opetella koulussa? Näihin kysymyksiin saat vastauksen katsomalla Lahdessa, Ahtialan peruskoulussa, osana Lahden kaupungin Maistuva ilmastoruoka -hanketta kuvatun videon. Videollamme Ahtialan koulun opiskelijat Milja ja Alissa sekä Ruokatieto Ruukku ry:n ravitsemusasiantuntija, ammattitrikkaaja Johannes Anttila kertovat ilmastokestävästä kouluruokailusta.
Linkki Kouluruokaa pallon ja oman kehon parhaaksi video