”Nyt on lasten ruoka-aika, hiljaisuuden ruusutaika saapuu tänne lasten luo – ruokarauhan meille suo.” Näin hienolla ruokalorulla alkoi Mukkulan päiväkotilasten Korennot-ryhmän lämmintunnelmainen ruokahetki. ”Ruokahetki on aina hyvä hetki”, todettiin yhteen ääneen sekä lasten että henkilökunnan suusta.
Mukkulan päiväkotilapset tempaisivat viikolla 5 ympäristökaupungin kunniaksi ottamalla käyttöön koko viikon ajaksi kasvisruokalistan. ”Kasvisruokaa tarjoamme muutenkin säännöllisesti, mutta tälle viikolle laitoimme listan uuteen uskoon teeman mukaisesti”, vinkkaa Irmeli Tuominen keittiöstä. ”Mukavaa olla mukana hyvällä asialla ja saada kommentteja vaativilta päiväkotilaisilta. Itsekin olen kasvissyöjä, joten tämä teema sopi erityisen hyvin myös minulle.”

Varhaiskasvatuksen opettaja Johanna Seppälä rummuttaa ajankohtaisen teeman puolesta. ”Näitä näkyviä arjen tekoja me olemme lasten kanssa valmiita tekemään sekä ympäristön että oman hyvinvointimme puolesta. Lahdessa mennään aallon harjalla kestävän kehityksen näkyväksi tekemisessä ja tässä haluamme olla mukana.” Johanna ylpeänä esittelee lasten laatimaa arviointitaulukkoa viikon ruokalajeista. Jo tällä otoksella näkee, että ruoat ovat olleet maistuvia ja lasten mieleen.
”Lahden ympäristökaupunkivuosi tahdittaa kasvatustyötämme. Olemme kiinnittäneet huomiota biojätteen vähentämiseen kehottamalla lapsia ottamaan kerralla vain sen verran kuin jaksaa. Ja lisäähän aina saa pyytämällä. Kuten huomaatte, aika moni haki ruokaa lisää tänäänkin”, lisää Johanna. ”Jokaisella on hiukan erilainen nälkä eri päivinä. Tärkeää on, että ruokiin tutustutaan maistellen ja ruokaa opitaan arvostamaan.”

Lasten rauhoittuessa ruokapöytien ääreen on aika kysellä mielipiteet päivän ruoasta. Keskusteluun tulee samalla myös lempiruoat niin kotona kuin päiväkotitarjonnassa. Tänään on tarjolla vegepuikkoja, kermaviilikastiketta, perunaa ja ruisleipää. Eino ja Luna puntaroivat mietteissään tarjontaa ja pyytävät lautaselleen haluamansa kokoisen annoksen – hyvältä näyttää! Vegepuikot lisäkkeineen maistuvat ja tyhjät lautaset kertovat tarinaa onnistuneesta lounaasta.

Lempiruokia kysellessä tulee melkein yhteen ääneen suosikki – pinaattikeitto! Pinaattikeitto ja kananmunarouhelma ovat useimpien lasten mieleen. Myös puurot maistuvat ja uusia ruokia ollaan aina innolla maistelemassa. Maksalaatikko löytyy Korennot-ryhmän lempiruokalistalta osastossa ”kotona syön”. ”Kotona syön, mitä äiti antaa”, täydentää Luna ruokalautasensa ääressä.
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut jatkaa edelleen kasvisruokien kehittämistä ja tarjoamista niin kouluissa kuin päiväkodeissakin. ”Tuomme kasvisruoat luontevasti mukaan tarjontaamme ilman tuputtamista aitoina vaihtoehtoina”, kertoo ravitsemusasiantuntija Terhi Kylä-Sipilä. ”Ruoan kautta meillä on mahtava tilaisuus tutustuttaa lapsia uusiin makuihin ja kertoa samalla myös ravitsemuksesta käytännön esimerkkien kautta. Idea tähän tuli Ruokakunta-hankkeessa, jossa toteutetaan yhteistyössä erilaisia palvelumuotoilu- ja kokeiluprosesseja.”
Teksti Jukka Turta, kuvat Terhi Kylä-Sipilä