Ateriapalvelut sai Hukka-hävikkivahtiohjelman käyttöönottoon Lähteen koululla tukea 2 160 euroa.
Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 myönsi tukea 16 päijäthämäläiselle ympäristöprojektille. Päätökset rahoituksesta teki ympäristöpääkaupunkivuotta toteuttavan Kestävä Lahti -säätiön hallitus 26.6.2020. Rahoitettavat projektit toteuttavat ymäristöpääkaupunkivuoden teemoja, jotka ovat hiilineutraali arki, osallisuus, kiertotalus sekä luonto ja vesi.
Hukka-hävikkivahtiprojektin tavoitteena on vähentää kouluissa syntyvää hävikkiruokaa ja pienentää kouluruoan hiilijalanjälkeä reaaliaikaisen viestinnän, mittaamisen sekä neuvonnan avulla kotimaisen Hukka-hävikinhallintaohjelmaa apuna käyttäen. Ohjelmaan kirjattu hävikkitietieto näkyy animoituna luontokuvana asiakkaalle. Luontokuva muuttuu syötetyn tiedon mukaan, mitä vähemmän on hävikkiä, sitä enemmän kuvaan tulee lisää kasveja ja eläimiä ja päinvastoin. Nuoria ja lapsia kannustetaan toimimaan ilmastoystävällisesti ja näkemään konkereettisen toiminnan tulokset ymmärrettävästi. Nuorten ja lasten osallisuus ja omien toimien merkitys korostuu hankkeessa. Hanke toteutetaan 3.8.2020 – 31.5.2021.
Lisätietoja kehittämiskoordinaattori Outi Luukkonen, 044 482 0866, outi.luukkonen@paijatateria.fi