Kuvailemme usein herkullisia syötyjä aterioita adjektiiveilla kuten: aromaattinen, helmeilevä, tasapainoinen, kotoisa, hassu, herkullinen, mielenkiintoinen.
Aina ei ateria ole oman suun mukainen, johtuen esimerkiksi totutusta makuskaalasta tai ruoan rakenteesta. Joskus voi olla lautasella ateria, josta mielikuva ja adjektiivi on karvas, eriskummallinen, hapan, suolainen, mauton, kaninruoka, sokerilitku. Ruokia arvotetaan paremmiksi ja huonommiksi jo yksittäisten sanojen kautta.
Arvostavaa ruokapuhetta
Kiitos, oli hyvää. Ruoasta arvostavasti puhuen, arvostamme ruoan tekijää ja puheella voimme vaikuttaa ennakkoluuloihin, pelkoihin ja uteliaisuuteen. Kun ruoka on valmistettu turvallisista, puhtaista ja hyvistä raaka-aineista, ei ole syytä arvostella ruokaa ainakaan maistamatta. Makumaailmassa meillä jokaisella on omat mieltymyksemme ja hyvin valmistettua ruokaa voi aina itse maustaa haluamallaan tavalla lisää.
Aikuisen esimerkki
Meidän, jotka työskentelemme ruoan parissa, on syytä myös kiinnittää huomiota omiin ruokapuheisiimme. Puheemme kuvastavat ammattitaitoamme ja suhdettamme ruokaan, jota valmistamme ja tarjoilemme. On ikävää, jos asiakkaan kuullen moitimme tarjolla olevaa ateriaa, näin emme nauti, emmekä ansaitse asiakkaan luottamusta. Lähtökohtaisesti ruoka tulee maistaa ja korjata mahdolliset virheet ennen ruoan tarjolle laittoa.
Vaikutamme päivittäin monen asiakkaan makumaailmaan niin hyvässä, kuin ei niin hyvässä mielessä. Olemuksellamme, puheillamme ja esimerkillämme vaikutamme asiakkaiden ruokasuhteeseen. Ruoka-ammattilaista seurataan monin silmäparein ruokatunnin aikana. Ilmeemme ja eleemme kertovat herkästi, kuinka tervetullut asiakas kokee olevansa, astuessaan ravintolaamme. Pienillä eleillä ja tervehdyksellä, iloisella hyvän päivän huikkauksella saattaa olla asiakkaalle suuri merkitys ja vaikutukset loppupäivän kulkuun ratkaisevia. Ruokatarjontatiedusteluihin vastaaminen huolella ja ystävällisellä innostuksella voi ratkaista, jääkö asiakas syömään, vai poistuuko nälkäisenä paikalta, kiirehtien viereisen kaupan paistopisteelle ostamaan pasteijaa.
Toivoisin opettajien miettivän, miten oma esimerkki vaikuttaa oppilaiden ruokailutottumuksiin. Vaikka itse ei kouluruokaa tulisi syötyä, niin asiasta olisi hyvä viestiä positiivisesti, jotteivat oppilaat ajattele, ettei ruokailu ole tarpeellista. Lämmin lounas tukee koulussa oppimista ja jaksamista vielä koulupäivän jälkeenkin, esimerkiksi harrastuksissa ja voi olla joillekin päivän tärkein ateria.
Ruokahetki pitää sisällään oppimista ja poisoppimista
Iloinen ruokahetki ja kannustava ruokapuhe vaikuttavat lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin. Rohkaistaan, mutta ei painosteta maistelemaan uusia makuja ja raaka-aineita. Ikäihmisillä taas ruoan rakenne voi iän mukana tuoda syömiseen suuriakin haasteita. Hitaus, purennan heikkeneminen ja lääkkeiden vuoksi muuttunut makumaailma suussa, voivat lannistaa suurenkin herkuttelijan.
Nuorten aikuisten mielessä ruokatrendit viitoittavat lempiruokavalikoimaa. Onni on siinä, että voimme aina oppia uutta ja poisoppia huonoista ruokatavoista, liittyivätpä ne makumaailmaan, terveellisyyteen tai pöytätapoihimme.
Ruokakulttuureihin tutustuminen ja ylpeys ruokaperinteistä
Matkustelu ja sosiaalisen median käyttö ovat avanneet meille uudenlaisia makumaailmoja.
Rohkeat eri kulttuurien ruokakokeilut ja reseptien kehittely ovat oiva tapa uusien makujen ja makuyhdistelmien etsimiseen. Eri maiden ruoat ja mausteet voivat potkaista arkiruoan ihan uudelle tasolle.
Työskenteleminen monikulttuurisessa työyhteisössä edellyttää kulttuurien tapojen tuntemusta, perustuvatpa tavat uskontoon tai maantieteelliseen sijaintiin. On aina etu, jos olemme perehtyneet hieman tarkemmin asiakkaidemme ruokakulttuureihin, näin voimme suhtautua ruokatoiveisiin ja -tarpeisiin asiantuntevasti.
Ruokaperinteiden vaalimisella on myös sijansa. Uusien kokeilujen rinnalla, meidän on hyvä muistaa omat ruokakulttuurijuuremme.
Kun tunnemme historiamme, voimme luoda myös uutta. Ei hukata juuriamme, arvojamme ja mikä tärkeintä, puhtaiden raaka-aineiden ja ruoan makua.
Maarit Tuomala-Nikkanen
palvelujohtaja