Toimintakertomus 1.1. – 31.12.2024
Yleistä
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut oy:n toiminta käynnistyi 1.5.2017. Enemmistön yhtiön osakkeista omistaa Lahden kaupunki (64,36 %) ja toinen omistaja on Päijät-Hämeen hyvinvointialue (35,34 %). Iitin kunta ja Heinolan kaupunki ovat ostaneet molemmat viisi yhtiön osaketta ja heidän molempien omistusosuus on 0,15 %. Yhtiön toimialana on tuottaa ateriapalveluita. Yhtiön pääasiakkaina ovat Lahden kaupungin sivistystoimi ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Yhtiö on Lahden kaupungin tytäryhtiö ja noudattaa Lahti-konsernin konserniohjeistuksia. Inhouse-yhtiönä Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden tarkoituksena ei ole jakaa voittoa osinkoina osakkailleen.
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut -konserni tuottaa ja järjestää ateriapalveluita kunnille, hyvinvointialueille, muille yhteisöille ja yrityksille sekä yksityisille henkilöille. Yhtiö noudattaa hankintalain sidosyksikköaseman säilyttämiselle asetettuja ehtoja.
Yhtiön strategian päivityksessä (hallituksen kokous 22.6.2022) taloudellisiksi tavoitteiksi asetettiin:
- Liikevaihto 20 milj. € vuonna 2025
- Liiketulostavoite 1,3 % / liikevaihto
- Sijoitetun pääoman tuottotavoite 5 %
Tulos ja taloudellinen tilanne
Yhtiön liikevoitto oli + 14 444 € ja tilikauden voitto rahoituserien, verojen ja tilinpäätössiirtojen jälkeen + 221 719 €.
Henkilöstökustannukset olivat 7,94 milj. € ja niiden osuus liikevaihdosta oli 42,6 %.
Materiaali- ja palvelukustannukset olivat 5,33 milj. €, liikevaihdosta 28,6 %.
Yhtiön tilavuokrat olivat 3,34 milj. €. Tilavuokrien osuus liikevaihdosta on korkea ollen 17,9 %. Yhtiö tuottaa ateriapalveluita pääosin Lahden kaupungilta vuokratuissa koulujen ja päiväkotien keittiötiloissa. Päijät-Hämeen keskussairaalan ravintokeskuksen ja Ravintola Lounatuulen tilat ovat vuokrattu Vireko Oy:lta.
Tilinpäätöshetkellä yhtiöllä ei ole lainoja.
Talouden tunnusluvut | 2024 | 2023 | 2022 |
Liikevaihto | 18 638 824 € | 14 520 026 € | 13 056 024 € |
Liikevoitto/-tappio | +14 444 € | -14 732 € | -487 510 € |
Liikevoittoprosentti (%) | 0,08 | -0,10 | -3,73 |
Omavaraisuusasteprosentti (%) | 34,4 | 30,0 | 14,1 |
Oman pääoman tuottoprosentti %) | 8,8 | 6,4 | -97,4 |
Quick ratio | 1,36 | 1,26 | 0,93 |
Henkilöstömäärä keskimäärin | 223 | 186 | 182 |
Henkilöstökulut tilikaudella | 7 944 675 € | 6 595 705 € | 6 119 986 € |
Taulukko 1, Tunnusluvut taloudellisesta asemasta ja tuloksesta
Yhtiön osakepääoma ja osakkaat
Yhtiön osakepääoman muodostaa 3 370 osaketta, kaikki osakkeet ovat samanlaisia. Lahden kaupungilla on yhteensä 2 169 osaketta ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueella 1 191 osaketta, Iitillä viisi osaketta ja Heinolalla viisi osaketta. Jokainen osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Osakkeita koskee yhtiöjärjestyksen mukainen lunastuslauseke.
Yhtiökokous on valtuuttanut hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta suunnatulla osakeannilla. Valtuutuksella voidaan antaa enintään 50 osaketta.
Yhtiön hallitus, toimiva johto ja tilintarkastajat
Hallituksessa toimivat puheenjohtajana Francis McCarron, varapuheenjohtajana Marjut Hakala ja muina jäseninä Juha Ilmoniemi, Sari Lahti, Timo Louna, Antti Niemi ja Tiina Piilo.
Kaupungin asiantuntijaedustajana kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeudella toimi konserniohjauksen asiantuntija Sanna Haarala. Esittelijänä kokouksissa toimi toimitusjohtaja Päivi Karttunen ja sihteerinä talouspäällikkö Marja Saarikunnas. Hallitus kokoontui tilikaudella 11 kertaa. Varsinainen yhtiökokous pidettiin 21.5.2024.
Yhtiön toimitusjohtajana toimi Päivi Karttunen. Johtoryhmässä toimivat toimitusjohtajan lisäksi palvelujohtaja Maarit Tuomala-Nikkanen ja henkilöstöjohtaja Päivi Lintukangas. Tilintarkastajana toimi tilintarkastusyhteisö BDO Oy ja yhtiön vastuullisena tilintarkastajana KHT Joonas Selenius.
Henkilöstö
Yhtiössä noudatetaan Avaintyönantajat Avainta ry:n työehtosopimusta (Avaintes) työehtosopimuskauden loppuun 30.4.2025 saakka. Avaintan toiminnan päättyessä olemme anoneet vuodenvaihteesta KT Yritysjaoston jäsenyyttä ja molemmat yhtiöt on KT Yritysjaostoon hyväksytty 1.1.2025 alkaen. Liikkeenluovutuksella 1.12.2023 alkaen Päijät-Hämeen Ateriapalveluihin siirtyneeseen henkilöstöön noudatetaan lisäksi kolmea eri työehtosopimusta kevääseen 2025 saakka. 1.5.2025 alkaen konsernissa on käytössä vain yksi työehtosopimus (KT Yritysjaosto).
Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden henkilöstömäärä vuonna 2024 oli suurimmillaan
marraskuun lopussa, 232 työntekijää ja pienimmillään heinäkuun lopussa, 209 työntekijää.
Tytäryhtiö Ateriasiskon henkilöstömäärä oli vuoden aikana yksi. Vuoden 2024 lopussa Ateriasiskossa oli yksi työntekijä.

Kaavio 1, Henkilöstön määrä Päijät-Hämeen Ateriapalveluissa vuoden viimeisenä päivänä 2017–2024
Yhtiö osallistui vuoden aikana rekrytointia edistäviin tapahtumiin kuten Salpauksen, TE-Palveluiden ja kuntien järjestämille rekrytointimessuille. Rekrytoinneissa hyödynnettiin myös TE-live -palvelua. Rekrytoinnin tukena käytettiin aktiivisesti sosiaalista mediaa (Facebook, Instagram ja LinkedIn).
Palkat ja palkkiot on eritelty liitetiedoissa. Yhtiöllä ei ole tulospalkkiojärjestelmää.
Vuodelle 2024 oli asetettu tavoitteeksi vähintään 23 henkilöstön tekemää aloitetta. Tavoite saavutettiin, sillä aloitteita vastaanotettiin kaiken kaikkiaan 41 kpl (v. 2023: 49 kpl). Potentiaaliset aloitteet vietiin jatkokehiteltäviksi ja parhaat aloitteet palkittiin.
Henkilöstön koulutusta Päijät-Hämeen Ateriapalveluissa oli vuonna 2024 keskimäärin 2,63 päivää per työntekijä (2023: 1,91 päivää/työntekijä). Ateriasiskossa koulutusta oli keskimäärin 3,59 päivää/työntekijä (2023: 1,97 päivää/työntekijä). Koulutuspäivien määrän kasvuun vaikuttivat mm. ravitsemuspassin sekä hallinnossa ja palvelutiimissä varautumisen peruskurssin suorittaminen. Lisäksi uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto vaati lukuisia yksittäisiä koulutus- ja infotilaisuuksia.
Vuonna 2024 toteutettiin työhyvinvointikysely ja kolme lyhyempää pulssikyselyä.
Toukokuussa toteutetun työhyvinvointikyselyn vastausprosentti oli 76,89 % ja se parantui edellisvuoteen verrattuna (75 % v. 2023). Työhyvinvointikyselyn kokonaistulos oli 3,97 (tavoite 3,9) ja parantui edellisvuodesta (3,86 v. 2023).
Myös eNPS-suositteluhalukkuus kehittyi suotuisasti vuoden aikana:
Q1: + 0,88, Q2: + 16.56, Q3: + 23,77, Q4: + 31,96.
Pulssikyselyiden mukaan henkilöstön työfiilis oli pääsääntöisesti hyvällä tai kiitettävällä tasolla:

Kaavio 2, Henkilöstön työfiilis pulssikyselyssä
Olennaiset tapahtumat tilikauden aikana ja sen päättymisen jälkeen
Vuosi 2024 oli vuoden 2023 tapaan talouden sopeuttamisen vuosi. Tehokkaiden tuottavuustoimenpiteiden avulla (esim. kulujen tarkka seuranta, harkitut ostot ja hankinnat, joustava henkilöstöresurssointi) taloutta saatiin parannettua merkittävästi.
1.12.2023 yritys aloitti ateriapalvelutuotannon Hyvinvointialueen sairaalapalvelujen ateriapalvelujentuottajana osana Vireko (Attendo) – Päijät-Hämeen Ateriapalvelut -ryhmittymää, vastaten keskussairaalan potilasruokailusta sekä henkilöstöravintolan toiminnasta. Ryhmittymäkumppanin vaihdoksessa tapahtui liikkeenluovutus, jossa ISS Palveluiden työntekijät siirtyvät ns. vanhoina työntekijöinä Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden työntekijöiksi. Vuonna 2024 toimintaa tarkasteltiin kriittisesti palvelusopimuksen mukaisten ehtojen puitteissa huomioiden hyvä asiakastyytyväisyys.
Yhtiöllä on ollut normaalia kehitystoimintaa, joka ei ole vaatinut erillisiä investointeja.
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut oy aloitti syksyllä 2024 yhteistyön Huoltovarmuusorganisaation Ruokapalvelupoolin kanssa. Yhtiömme on ns. huoltovarmuuskriittinen yritys.
Merkittävimpiä muutoksia tilikaudella olivat:
- ICT-palveluntuottaja vaihtui 1.6.2024, uutena kumppanina aloitti Meidän IT ja Talous Oy (Meita).
- Toiminnanohjausjärjestelmä vaihtui 1.6.2024, uusi toiminnanohjausjärjestelmä on Jamix.
- Täydentävä palvelutukkutoimittaja vaihtui 1.10.2024, uusi palvelutukkutoimittaja on Kespro.
Oleellisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen ei ole.
Asiakkuus
Kohteiden asiakaskäynnit ovat toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Asiakkuudenhoidon teemoina ovat olleet yhteistyö sekä palvelun ja ruoan laatu. Lisäksi asiakkuuskäynneillä on keskusteltu yhteisistä turvallisuusnäkökohdista. Toimintakauden aikana asiakkuuskäynnit toteutettiin tiimipäälliköiden palvelualueilla sekä Ateriasiskon kaikissa kohteissa. Yhteensä asiakaskäyntejä toteutettiin 47 kpl vuoden aikana.
Yhtiö mittaa säännöllisesti asiakastyytyväisyyttä ja se on ollut tavoitteiden mukainen. Palvelualueiden asiakastyytyväisyyskyselyiden keskiarvo on korkealla tasolla ollen 3,58 asteikolla 1–5. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on helppoa ja sujuvaa.
Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä
Yhtiö jatkaa toiminnan ja palveluiden kehittämistä koulu-, päiväkoti- ja sairaalaruokailussa. Yhtiö kiinnittää erityistä huomiota asiakastyytyväisyyden hyvään ylläpitoon, ruokalistasuunnitteluun ja raaka-aineiden saatavuuteen, huoltovarmuuden varmistamiseen, yleiseen kustannuskehitykseen sekä henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen. Benchmarkkaamme hyviä toimintatapoja muista yhtiöistä. Yhtiö jatkaa edelleen kannattavan kasvun linjalla ja keskittyy ydintoimintaansa. Yhtiön tulevaisuus näyttää talouden ja toiminnan kannalta positiiviselta.
Riskienhallinta
Yhtiön hallitus arvioi vuosittain riskien tasoa ja riskien hallitsemiseksi suunniteltuja käytännön toimenpiteitä. Riskienhallintasuunnitelma on laadittu ISO 9001 laadunhallintajärjestelmän mukaisesti. Yhtiön riskit ja mahdollisuudet katselmoitiin syyskuussa 2024.
Katselmuksessa lisättiin seuraavat riskit:
- Globaalit riskit: Ilmastonmuutoksen huomiointi ja kestävä kehitys.
- Asiakkaat: Ilmastonmuutoksen huomiointi, vastuullisesti tuotettua ruokaa ja palvelua.
- Yhteistyökumppanit mm. tavarantoimittajat: Vastuullisuutta, ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei huomioida tuotteissa, kuljetuksissa ja pakkauksissa, palveluissa.
- Toiminnallinen: Poikkeusolot, palveluntuottaminen vaikeutuu, resurssien riittävyys.
Hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä
Hallitus esittää, että tilikauden voitto, 221 718,86 € kirjataan voitto-/tappiotilille ja että osinkoa ei jaeta. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia.
Tuloslaskelman erät | 1.1.-31.12.2024 (€) | 1.1.-31.12.2023 (€) |
---|---|---|
Liikevaihto | 18 638 824,35 | 14 520 025,62 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 105 709,48 | 86 671,47 |
Materiaalit ja palvelut | -5 349 051,87 | -4 180 130,72 |
Varaston muutos (vähennys) | 17 126,00 | 25 831,00 |
Yhteensä | -5 331 925,87 | -4 154 299,72 |
Henkilöstökulut | ||
– Palkat ja palkkiot | -6 669 046,51 | -5 473 951,45 |
– Eläkekulut | -1 102 560,18 | -936 126,14 |
– Muut henkilösivukulut | -173 068,17 | -185 627,44 |
Yhteensä | -7 944 674,86 | -6 595 705,03 |
Poistot ja arvonalentumiset | ||
– Suunnitelman mukaiset poistot | -43 479,38 | -57 832,43 |
Liiketoiminnan muut kulut | -5 410 009,51 | -3 813 591,49 |
Liikevoitto (-tappio) | 14 444,21 | -14 731,58 |
Rahoitustuotot ja -kulut | ||
– Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä | 77 003,14 | 52 416,64 |
– Korkotuotot muilta | 264,20 | 325,51 |
– Korkokulut muille | 7,31 | 77 274,65 |
Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | 91 718,86 | 38 010,57 |
Tilinpäätössiirrot | ||
– Saatu konserniavustus | 130 000,00 | 25 000,00 |
Tilikauden voitto (tappio) | 221 718,86 | 63 010,57 |
Tuloslaskelman erät | 1.1.-31.12.2024 (€) | 1.1.-31.12.2023 (€) |
---|---|---|
Liikevaihto | 19 017 578,21 | 15 137 557,15 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 105 559,48 | 79 334,73 |
Materiaalit ja palvelut | -7 316 825,91 | -5 523 546,95 |
– Varaston muutos (vähennys) | 17 126,00 | 12 762,00 |
Yhteensä | -7 299 699,91 | -5 510 784,95 |
Henkilöstökulut | ||
– Palkat ja palkkiot | -6 730 810,02 | -5 664 936,51 |
– Eläkekulut | -1 111 217,45 | -967 215,34 |
– Muut henkilösivukulut | -174 336,15 | -191 517,18 |
Yhteensä | -8 016 363,62 | -6 823 669,03 |
Poistot ja arvonalentumiset | ||
– Suunnitelman mukaiset poistot | -43 479,38 | -57 832,43 |
Liiketoiminnan muut kulut | -3 570 595,37 | -2 753 631,83 |
Liikevoitto (-tappio) | 192 999,41 | 70 973,64 |
Rahoitustuotot ja -kulut | ||
– Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä | 77 005,63 | 52 416,64 |
– Korkotuotot muilta | 267,42 | 1 074,69 |
– Korkokulut muille | -297,18 | -23,24 |
Yhteensä | 76 975,87 | 53 468,09 |
Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja | 269 975,28 | 124 441,73 |
Tuloverot | ||
– Tilikauden verot | -9 642,86 | -12 052,72 |
Tilikauden voitto (tappio) | 260 332,42 | 112 389,01 |
Tase-erät | 31.12.2024 (€) | 31.12.2023 (€) |
---|---|---|
VASTAAVAA | ||
Pysyvät vastaavat | ||
– Aineettomat hyödykkeet | 51 060,88 | 27 528,41 |
– Aineelliset hyödykkeet | 95 953,81 | 130 975,66 |
– Sijoitukset | 102 500,00 | 102 500,00 |
Pysyvät vastaavat yhteensä | 249 514,69 | 261 004,07 |
Vaihtuvat vastaavat | ||
Vaihto-omaisuus | ||
– Aineet ja tarvikkeet | 119 217,00 | 102 572,00 |
– Valmiit tuotteet | 2 651,00 | 2 170,00 |
Vaihto-omaisuus yhteensä | 121 868,00 | 104 742,00 |
Lyhytaikaiset saamiset | ||
– Myyntisaamiset | 290 900,09 | 454 374,16 |
– Saamiset saman konsernin yrityksiltä | 2 595 207,00 | 2 193 873,26 |
– Muut saamiset | 8 884,85 | 12 687,39 |
– Siirtosaamiset | 76 498,62 | 66 444,25 |
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 2 971 490,56 | 2 727 379,06 |
– Rahat ja pankkisaamiset | 200,00 | 200,00 |
Vaihtuvat vastaavat yhteensä | 3 093 558,56 | 2 832 321,06 |
Vastaavaa yhteensä | 3 343 073,25 | 3 093 325,13 |
VASTATTAVAA | ||
Oma pääoma | ||
– Osakepääoma | 310 050,40 | 310 050,40 |
– Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 307 630,40 | 307 630,40 |
– Edellisten tilikausien voitto (tappio) | 309 835,69 | 246 825,12 |
– Tilikauden tulos | 221 718,86 | 63 010,57 |
Oma pääoma yhteensä | 1 149 235,35 | 927 516,49 |
Vieras pääoma | ||
Lyhytaikainen | ||
– Saadut ennakot muilta | 4 477,93 | 3 035,33 |
– Ostovelat | 710 043,84 | 692 612,13 |
– Velat saman konsernin yrityksille | 13 090,35 | 176 516,97 |
– Muut velat | 224 026,44 | 63 132,63 |
– Siirtovelat | 1 242 199,34 | 1 230 511,58 |
Vieras pääoma yhteensä | 2 193 837,90 | 2 165 808,64 |
Vastattavaa yhteensä | 3 343 073,25 | 3 093 325,13 |
Tase-erät | 31.12.2024 (€) | 31.12.2023 (€) |
---|---|---|
VASTAAVAA | ||
Pysyvät vastaavat | ||
– Aineettomat hyödykkeet | 51 060,88 | 27 528,41 |
– Aineelliset hyödykkeet | 95 953,81 | 130 975,66 |
Pysyvät vastaavat yhteensä | 147 014,69 | 158 504,07 |
Vaihtuvat vastaavat | ||
Vaihto-omaisuus | ||
– Aineet ja tarvikkeet | 119 217,00 | 104 742,00 |
– Valmiit tuotteet | 2 651,00 | – |
Vaihto-omaisuus yhteensä | 121 868,00 | 104 742,00 |
Lyhytaikaiset saamiset | ||
– Myyntisaamiset | 335 806,16 | 494 897,65 |
– Saamiset saman konsernin yrityksiltä | 2 416 739,74 | 2 150 075,68 |
– Muut saamiset | 23 586,89 | 15 808,06 |
– Siirtosaamiset | 77 659,60 | 66 444,25 |
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä | 2 853 792,39 | 2 727 225,64 |
– Rahat ja pankkisaamiset | 355 981,31 | 209 632,38 |
Vaihtuvat vastaavat yhteensä | 3 331 641,70 | 3 041 600,02 |
Vastaavaa yhteensä | 3 478 656,39 | 3 200 104,09 |
VASTATTAVAA | ||
Oma pääoma | ||
– Osakepääoma | 310 050,40 | 310 050,40 |
– Muut rahastot | 307 630,40 | 307 630,40 |
– Edellisten tilikausien voitto (tappio) | 374 361,69 | 261 972,68 |
– Tilikauden tulos | 260 332,42 | 112 389,01 |
Oma pääoma yhteensä | 1 252 374,91 | 992 042,49 |
Vieras pääoma | ||
Lyhytaikainen | ||
– Saadut ennakot | 4 477,93 | 3 035,33 |
– Ostovelat | 728 061,48 | 705 572,65 |
– Velat saman konsernin yrityksille | 9 008,60 | 19 901,93 |
– Muut velat | 231 132,62 | 227 286,04 |
– Siirtovelat | 1 253 600,85 | 1 252 265,65 |
Vieras pääoma yhteensä | 2 226 281,48 | 2 208 061,60 |
Vastattavaa yhteensä | 3 478 656,39 | 3 200 104,09 |
Erä | 2024 (€) | 2023 (€) |
---|---|---|
Asiakkailta saadut maksut | 19 217 466,83 | 14 907 689,50 |
Maksut toimittajille ja henkilöstölle | -18 887 007,62 | -14 562 424,05 |
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä | 330 459,21 | 345 265,45 |
Maksetut korot | -304,49 | -23,24 |
Saadut korot | 77 003,14 | 52 416,64 |
Muut rahoituserät | 277,22 | 1 074,69 |
Maksetut verot | -9 642,86 | -12 052,72 |
Liiketoiminnan nettorahavirta | 397 792,22 | 386 680,82 |
Investoinnit hyödykkeisiin | -32 190,66 | -24 542,00 |
Luovutustulot | 200,66 | 0,00 |
Myönnetyt lainat | -219 453,29 | -904 637,98 |
Investointien rahavirta | -251 443,29 | -929 179,98 |
Osakeanti | 0,00 | 607 680,80 |
Rahoituksen rahavirta | 0,00 | 607 680,80 |
Rahavarojen muutos | 146 348,93 | 65 181,64 |
Rahavarat 1.1. | 209 632,38 | 144 450,74 |
Rahavarat 31.12. | 355 981,31 | 209 632,38 |